Camp Scandinavia

Camp Scandinavia AB perustettiin perheyrityksenä vuonna 1954 toimimaan Camp Internationalin lisenssillä. Vuonna 1982 omistajaksi tuli Camp International Inc ja myöhemmin, vuonna 1989 yrityksen omistus siirtyi Bissell Healthcarelle. Vuonna 1996 Bertil Allard, silloinen Camp Internationalin toimitusjohtaja ja kansainvälisen kaupan johtaja, osti Skandinavian yksikön, Camp Scandinavian.

Tänään Camp Scandinavia on kokonaan Peter Allardin, Bertil Allardin pojan, omistama. Tavoitteena on säilyttää yritys perheyrityksenä. Camp Scandinavia on tänä päivänä jaettu kahteen osaan.

Perinteinen Skandinavian osa, jossa tytäryhtiöidemme kautta toimitamme ortopedisia tuotteita. Uusi osa on tavaramerkki Allard Int, johon kuuluvat ainutlaatuiset tuotteemme kuten ToeOFF, 3D-Lite, SWASH, CHECK jne. Vuodesta 2006 olemme myös aloittaneet toiminnan USA:ssa tytäryhtiömme Allard USA kautta.

 

 

Camp Scandinavia - the Movie

 



”Support for Better Life”
- ajatus johon organisaatiomme kiteytyy ja jonka kulmakivet
muodostuvat seuraavanlaisista tekijöistä:

Maailmanlaajuisesti korkeatasoiset tuotteet sekä palvelu:
Meiltä saatavien tuotteiden tulee olla korkealuokkaisia ja helppokäyttöisiä, niin
apuvälineiden kanssa ammattikseen työskenteleville kuin asiakkaillekin. Tuotteidemme
tulee olla luotettavia ja meidän ennenkaikkea tulee pystyä antamaan
laadukasta palvelua, tarjota varmat toimitusajat sekä teknistä tukea ja koulutusta.
Tuotteidemme tulee myös parantaa niiden käyttäjien elämänlaatua, missä elämänlaadun
paraneminen voi olla kiinni siitä, että kykenee ottamaan muutaman
askeleen aina siihen että pystyy juoksemaan maratonin.

Jatkuva kehittyminen:
Olemme ylpeitä tarjoamastamme tuotevalikoimasta, mutta olemme myös
tietoisiä siitä, että markkinoilla olevat tuotteet ja ratkaisut voidaan aina tehdä
paremmin. Edessämme on suuri haaste, koska väestönrakenne muuttuu ja yhä
useammat ihmiset tarvitsevat apuvälineitä, mutta taloudelliset resurssit niiden
hankinnan tukemiseen ovat heikot. Siksi meidän tulee löytää uusia rakaisuja,
jotka tarjoavat vahintään yhtä hyvät jos ei paremmatkin ratkaisut useammille
ihmisille, ilman että sen täytyy maksaa enemmän.

Haluamme ottaa vastuuta ympäristöstämme:
Kuten useimmilla yrityksillä meilläkin on omat tapamme, joilla haluamme
vaikuttaa ympäristöömme. Sen lisäksi, että valitsemme ympäristöystävälliset
pakkaukset ja kuljetukset sekä oikeat tuotemateriaalit, haluamme, että kaikki
työsuhdeautomme toimivat uusiutuvalla polttoaineella tai ovat hybrideja. Tavoitteenamme
on myös ottaa kaikki tuotteidemme kehityksessä ja toimistoillamme
käytetty energia tuulienergiana tai muusta vastaavanlaisesta energialähteestä.
Olemme hyvinvoiva yritys ja haluamme myös olla vaikuttamassa ympäristömme
hyvinvointiin. Jos sinulla on ajatuksia siitä, kuinka voisimme muilla tavoin olla
vaikuttamassa ympäristömme hyvinvointiin, otamme ideat mielellämme vastaan.

Sosiaalinen vastuunottaja:
Tuemme erityyppisiä yhdistyksiä, mutta ennenkaikkea tavoitteemme on tukea
vammaisia ja lapsia. Nettisivuillamme sinulla on mahdollisuus nähdä mitä eri
organisaatioita olemme tukemassa. Tämän lisäksi annamme 20 centtiä jokaisesta
Pohjoimaissa myymästämme rintaproteesista rintasyöpäyhdistykselle. Olemme
myös perustaneet USA:ssa säätiön, mihin jokaisesta myydystä ToeOFFista menee
1 USD Dralla Foundation rahastoon, joka auttaa vammaisia toteuttamaan
joitakin unelmiaan.



Tulevaisuuden näkymät
Camp Scandinavia tulee olemaan innovatiivinen perheyritys, joka on kansainvälisesti tunnettu omista tuotteistaan ortoosialueella. Kotimarkkinoillaan pohjoismaissa on yrityksen perusta ortopeditekniikassa. Luovuus ja taito tulevat jatkossa vahvistamaan yrityksen asemaa.